Pages

Search This Blog

26 syyskuuta 2014

Superbloggaajat

Vuosi sitten kun mun välivuosi alkoi, bloggaaminen oli mun elämän keskipiste. Mä käytin lähes kaiken vapaa-aikani kirjoittamiseen, valokuvaamiseen ja kuvien editointiin, blogin ulkoasun parantelemiseen, kommentteihin vastailuun jne. Mulla ei ollut koulua tai muita velvollisuuksia, joten sain rauhassa kirjoittaa päivät pitkät. Nyt sitä muistellessani, mä oikeasti elin mun unelmaa. 

Mä oon haaveillut jo vuosia, että saisin kirjoittaa ja valokuvata ammatikseni tai että se olisi edes osa työtäni. Olisi ihanaa olla jonkin muotilehden kolumnisti, ammattibloggaaja tai valokuvaaja. Saisin ilmaista itseäni ja käyttää luovuuttani. Silloin vuosi sitten, musta tuntui kuin mä olisin blogannut ammatikseni, sillä ammattibloggaajan tavoin mun päivät kului blogin parissa. Enhän mä palkkaa saanut eikä mun lukijamäärät tai blogin sisältö ollut  todellakaan mitään ammattilaistasoa, mutta pointtina tässä olikin se fiilis. Mä sain käyttää kaiken aikani sen parissa mitä eniten rakastin. Silloin mä tein blogin eteen hirveästi töitä ja se kyllä näkyi; viime vuoden aikana mun blogille tuli paljon lisää näkyvyyttä ja uusia lukijoita. Pääsin tekemään yhteistyötä useiden vaate,-ja kosmetiikkaliikkeiden kanssa ja mun kirjoituksia kommentoitiin paljon. Pääsin Wearelblogs-blogiyhteisön jäseneksi, jonka kautta blogini sai lisää lukijoita ja näkyvyyttä. Mut tunnistettiin kadulla. Se oli ihanaa aikaa! 


Nykyään mun elämäntilanne on täysin päinvastainen; Mun elämässä on niin paljon kaikkea muuta, ettei bloggaamiselle ole enää samalla tavalla aikaa, vaikka haluaisin. Tämä on mun mielestä hirveän surullista ja koen tästä jatkuvasti huonoa omatuntoa ja kovia paineita. Aloitin opiskelun merkonomiksi aikuiskoulutuksessa, muutin yhteiseen asuntoon toiselle paikkakunnalle poikasystäväni kanssa mikä tuo elämääni paljon sellaisia velvollisuuksia, joita mulla ei vuosi sitten ollut. Aloitin myös käymään salilla, mikä myös vie oman aikansa. Syömishäiriöyksikössä käyn edelleen tukikäynneillä ja aina  on kovan työn takana, että saan sen vielä sovitettua johonkin väliin viikkoani. Parin viikon päästä pitäisi alkaa vielä eräs toinenkin tukiryhmä, eikä mulla ole aavistustakaan miten sinne aion ehtiä. Viikonloput käytän yleensä siihen, että käyn kotipaikkakunnallani perheeni luona, sillä arkena en ehdi heitä tavata. Ja kun mä oon ensin ollut koko päivän koulussa tai työssäoppimispaikallani, sen jälkeen käynyt tukikäynnillä, laittanut kotona ruokaa mulle ja töistä palaavalle poikaystävälle, siivonnut asuntoa, käynyt salilla ja vielä tehnyt koulusta saamiani etätehtäviä, mä en todellakaan jaksa enää blogiin kirjoittaa. Tässä vaiheessa kello on yleensä yhdeksän illalla ja mä meen nukkumaan, jotta jaksan aamulla taas aloittaa saman rumban. Älkääkä ymmärtäkö väärin, mä oon tosi tyytyväinen mun elämään tällä hetkellä, mä oon onnellisempi ja terveempi kuin vuosiin. Mutta mä olisin vielä onnellisempi, jos voisin taas bloggailla entiseen tapaan.


Mä luen tosi paljon blogeja, sillä niistä saan inspiraatiota oman blogini kirjoittamiseen ja kehittämiseen. Mun lemppareita on ammattilaisten blogit, sillä rakastan lukea heidän täydelliseltä vaikuttavaa elämäänsä. Välillä kuitenkin näitä lukiessaan mulle iskee epätoivo ja huonommuuden tunne. He ovat Superbloggaajia.

Heitä, joilla on valtavasti lukijoita ja aivan upea blogi, usein he kirjoittavat sitä ammatikseen tai vähintään sivutyökseen. Heidän arkeensa kuuluu matkustelu, lehtihaastattelut, opiskelu, työ, salilla käynti, kalliit lemmikit, ravintolaruoka, täydellinen parisuhde, upea koti, ja merkkituotteet. Heille täysin vieraita termejä ovat eines jauhelihakeitto, kuukautiset, flunssa, kaatosateessa käveleminen, parkkisakko, tyhjä tili, puhelimen hajoaminen tai riita poikaystävän kanssa. Heillä täytyy olla enemmän tunteja vuorokaudessa kuin tavallisilla ihmisillä eivätkä he tunne negatiivisia tunteita tai stressiä. Heillä on luonnostaan täydellinen kroppa eivätkä he liho vaikka eläisivät makkaraperunoilla. Salilla ei oikeasti tarvitsisi käydä, mutta siellä käydään aamulla ennen töitä, jotta ihmiset saavat heistä urheilullisen vaikutelman. Heillä on erinomainen ammattitasoinen kamera ja oma henkilökohtainen valokuvaaja. Mitä ikinä he tekevät, siitä tulee jotain täydellistä, upeaa ja loistavaa.

Mä luen paljon edellä mainittujen kaltaisten bloggaajien blogeja ja tykkään niistä. Mun lempi blogit on just tälläisiä, täydellisiä. Mä tiedän, ettei heidän elämänsä ole oikeasti noin virheetöntä  ja että heilläkin on huonoja päiviä. Blogin antama kuva ei ole todellinen. Mutta silti tästä kaikesta huolimatta välillä kun heidän elämästään luen, mun tekisi mieli heittää läppäri ikkunasta ulos. Mikä minussa on vikana, kun en kaiken tämän kiireen keskellä pysty tekemään blogistani noin upeaa, kuin he pystyvät?


Mulla on valtavasti ideoita tän blogin suhteen ja inspiraatiota toteuttaa niitä, mutta kaiken tän kiireen keskellä mä vaan en saa niitä toteutettua. Usein pitkän päivän päätteeksi yritän alkaa valokuvailemaan tai kirjoittamaan jotakin, muttei siitä tule mitään. Turhaudun vaan entisestään. Väkisin ei saa aikaiseksi mitään luovaa tai kaunista. Yksi ongelma tässä on myös täydellisyyden tavoitteluni; musta tuntuu, ettei mun elämä ole tarpeeksi täydellistä että voisin siitä blogata. Nyt kun sen kirjoitan, se kuulostaa omiinkin korviini todella älyttömältä. Musta vaan tuntuu, että kun joku haluaa nähdä kuvia meidän kodista, ajattelen etten voi vielä kuvata sitä kun se ei ole vielä täydellisen näköinen. Tai kun joku haluaa ruokakuvia, ne jää ottamatta koska mun tekemä ruoka ei näytä riittävän hyvältä. Se, että tavoittelen aina täydellisyyttä ja vertaan blogiani muihin, vaikeuttaa  tätä hommaa entisestään ja mun täytyisi vapauttaa itseni tästä ajatuksesta. Se ei vaan ole niin helppoa. Blogi on aina ollut mulle iso voimavara ja pakokeino arjen stressistä, mä en osaa elää ilman sitä. Se on harrastus, jonka parissa haluan viettää aikaa vielä vuosia, mutta tätä menoa en siihen pysty. Tää on mulle tosi iso juttu ja oon päättänyt, että mun on pakko raivata blogille taas paikka arjessani. Ihan vaan ottaa sille aikaa vaikka sitten jonkin muun mulle tärkeän asian kustannuksella. Tää kuulostaa nyt siltä kuin olisin lopettamassa koulun tai heittämässä poikaystävän ulos meidän asunnosta, mutta kyseessä ei ole mitään sellaista! :-D Yritän vaan sanoa, ettei Pitsisiivin kohti unelmia-blogi ole kuolemassa mihinkään, vaikka nyt on ollutkin hiljaisempaa. Mun vaan täytyy etsiä sille aikaa jostakin ja päästä eroon tuosta täydellisyys-ajatuksesta. Tarvitsen myös teidän apua! Minkälaisia juttuja te haluaisitte blogissani  nykyään lukea?

Onko teillä koskaan ollut vastaavanlaista tilannetta jonkin teille rakkaan harrastuksen kanssa, miten ootte siitä selvinneet?



12 kommenttia:

  1. Toi on aivan ymmärrettävää, että aina ei vaan millään ehdi/jaksa/muuten vain kykene bloggaamaan niin paljon kuin haluaisi. Joten uskon että me lukijat kyllä jaksetaan odottaa vaikka postauksia hieman harvemmin tulisi. ;-)

    VastaaPoista
  2. Arvaa vaan miten monesti! Tälläkin hetkellä on niin paljon ideoita ja luonnoksia jonossa, mutta aika ja jaksaminen ei riitä. Tykkään päivätyöstäni ja olen siinä hyvä, mutta pidän myöskin blogini pitämisestä ja perfektionisti kun olen, en tykkää että blogi jää päivittämättä.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa kuulla etten ole ainut, aika moni bloggaaja tuntuu koulun alkaessa valittavan samaa! :/ Toivottavasti saadaan jotenkin järjestettyä enemmän aikaa rakkaan harrastuksen kanssa! :)

      Poista
  3. Oi miten mahtava postaus! Olen mietitnyt monesti myös tota superbloggaaja-aihetta, koska ei kenenkään elämä oikeasti voi olla niin tyädellistä, siksi välillä on ehkä jo vähän tylsäkin lukea heidän blogejaan. Sait minusta uuden seuraajan, kirjoitat tosi taitavasti ja kuvatkin ovat ihania! Jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kiitos hirmu paljon ja tervetuloa blogiani seurailemaan! :)

      Poista
  4. Ma aloitin vahan aikaa sitten blogin pitamisen. Paa tursuaa ideoita ja tekisi mieli kokoaika parannella sivua muutenkin, mutta aika ei riita ihan vaan pelkkaan blokkaamiseen. Tosin voi olla aika paljon alku innostusta viela mulla. Olen sinansa onnellisessa asemassa etta aikaa mulla kuitenkin on suht paljon. Olen yhden lapsen kotiaiti ja kun vauva nukkuu voin puuhata blogin parissa. Tsemppia sulle blokkailuun, toivottasti loydat jatkossa aikaa rakkaalle harrastuksellesi :)

    VastaaPoista
  5. Musta on tosi kiva lukea näitä sun postauksia, jotka kertoo ihan vaan sun arjesta ja siitä mitä sä tykkäät tehdä. Ja musta on ihailtavaa se, kuinka rehellisesti kerrot myös huonoista päivistäsi. Sulla on mun mielestä tosi monipuolisia postauksia ja sun kirjoitustyylissä on paljon erilaisia sävyjä, jotka korostaa sitä kuinka aidosti sä tätä juttua teet ja minkä verran bloggaaminen sulle merkitsee.

    Voisin jatkaa listaa sun blogin hyvistä puolista loputtomiin, koska tää on ehdottomasti yksi mun suosikkiblogeista, mutta näin lyhyesti sanottuna sun ei välttämättä tarvii muuttaa mitään, tää on täydellinen just näin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kiitos hirmuisesti aivan ihanasta kommentista, tälläiset on oikein päivän piristäjiä! <3 :)

      Poista
  6. Sun blogi on musta semmoinen kun blogin kuuluu olla ;) En tykkää lukea sellaisten ihmisten elämistä, joissa ei tunnu tapahtuvan ikinä mitään negatiivista tai että elämä on täydellistä. Tykkään lukea sun blogia, koska kirjoitat sun elämästäs ja oot kertonut rohkeasti ja rehellisesti mitä sun elämässä tapahtuu ja mitä on tapahtunut. Kuten vaikka kun kerroit anoreksiastasi ensi kertaa.

    Sun blogi on kehittynyt ulkonäöllisesti paljon viimeisen vuoden aikana ja sen ulkomuoto on aina mua miellyttänyt. Oot tosi taitava!

    Oot muuten tosi kaunis :)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon ihanista sanoistasi, kiva että olet seurannut blogiani jo pitemmän aikaa! <3 :)

      Poista

Copyright @ Kristiina Laakso.. Blog Design by KotrynaBassDesign