Christmas gifts 2014

26 joulukuuta 2014
Heippa! Me tultiin Tonin kanssa eilen takaisin tänne Seinäjoelle. Oli ihanaa viettää joulua perheen ja sukulaisten kanssa, mutta tuntuu hyvältä päästä omaan kotiin, jossa on ihanan hiljaista ja rauhallista.  Mutta eikö se ole niin, että lomareissu on tehnyt tehtävänsä silloin kun takaisin kotiin palaaminen tuntuu mukavalta? Mulle käy joka vuosi samalla tavalla niinkuin nytkin: Laitan joulukoristeet jo heti marraskuussa ja odotan joulua tosi innolla, mutta kun jouluaatto on ohi, joulu on mun mielestä ollutta ja mennyttä, on aika mennä eteenpäin ja alkaa odottamaan uutta vuotta. Siispä tänään keräsin asunnostamme kaikki joulukoristeet pois ja tein ruuaksi riisiä ja lihakastiketta, sillä mun jouluruokakiintiö on totaallisen täynnä. Meidän kaapit pursuaa joululeivonnaisia, suklaata ja muita herkkuja ja nyt vain mietin, että kenelle me oikein nämä kaikki syötetään, hahah. Heti kun olen saanut tältä päivältä blogijutut tehtyä, ajattelin siivota ja sisustaa koko asunnon uuteen uskoon, nyt kun olen kaikki joulukoristeet saanut kerättyä pois. Asunnostamme kuvia sitten myöhemmin! Onko muita, joita joulu alkaa kyllästyttää heti aaton jälkeen, vain oonko ihan ainut? 

Mutta sitten postauksen pääasiaan, nimittäin joululahjoihin! Mä olin näköjään ollut tosi kiltti, sillä sain ihan liikaa kaikkea ihanaa! Moni lahjatoiveeni toteutui ja mukana oli paljon kivoja yllätyslahjoja. Suosikeiksini muodostuivat toivomani Pauligin Cupsolo-kapselikeitin, YSL-meikit sekä kaikki upeat Lexington-tuotteet! 


Tonilta sain aivan upeat lahjat, nimittäin YSL huulipunan sekä pinkin kynsilakan! Mä oon monta kertaa käynyt näitä Emotionissa ihailemassa, mutta aina kuitenkin laittanut ne takaisin hyllyyn. Oon kuullut paljon hyvää tuosta huulipunasta ja sitä testattuani en kyllä yhtään ihmettele sen saamia kehuja, sillä tämä on ehkä parasta huulipunaa ikinä. Kynsilakkakin on hyvin peittävää ja ihanan väristä, unohtamatta tietenkään noita kauniita kultaisia pakkauksia. Toni kyllä tietää mistä mä tykkään! ♥ Minä taas puolestani ostin Tonin autoon takaspoilerin, hahah! :-D  


Äidiltä sain Ted Bakerin penaalin/meikkilaukun sekä ihanan sukkapakkauksen! Mulla on jo ennestään jonkin verran Ted Bakerin tuotteita ja nämä sopivat kyllä kokoelmaani niin hyvin! Noita sukkia tosin en malta varmaan ikinä käyttää, hahah. 


Ilmeisesti myös Joulupukille on välittynyt rakkauteni Lexingtonin tuotteisiin, sillä sain niitä ison kasan, mm. hajuveden, vartalovoiteen, kaksi käsipyyhettä sekä valkoisen kylpypyyhkeen. Hajuvesi ja vartalovoide tuoksuvat aivan ihanilta ja pyyhkeet ovat niin pehmeitä ja laadukkaita!  Itselleni joululahjaksi tilasin vielä muutaman muunkin Lexingtonin jutun, esittelen ne teille heti kun ne tulevat postissa.


Toivoimme Tonin kanssa meille Pauligin Cupsolo-kapselikeitintä ja iloksemme sellaisen myös saimme. Tuskin maltan odottaa, että pääsen testaamaan mitä kaikkea hyvää tuolla pystyy valmistamaan. Erikoiskahvit on mun heikkous ja on kiva, ettei enää tarvitse mennä kahvilaan asti, kun sitä tekee mieli. 


Viimeisenä muttei vähäisimpänä, kaksi Riviéra Maisonin viinilasia.  Lisäksi sain vielä sukkia, saunajuttuja, paljon suklaata, yöpuvun yms. Toivottavasti  tekin tykkäsitte saamistani lahjoista, nyt alan siivouspuuhiin! 

Haluaisin kuulla mitä te saitte lahjaksi?

18 kommenttia

  1. Itseä inhottaa joululaulut joita non-stopilla soitetaan vielä viikon jälkeen joulusta, raiivostuttavaa :D
    Ihania lahjoja oot saannut! :3
    http://rebeldechica.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo se on kyllä ärsyttävää, kiitos paljon!:)

      Poista
  2. Oi ihania lahjoja!! <3 Hyvää joulua näin jälkikäteen!

    VastaaPoista
  3. Hyvää uuden vuoden odotusta! Mullakin alkaa joulu tulla jo korvista ulos.. :D
    Itse sain kestävyysjuoksijana paljon juoksutavaraa, mm. kauan himoitsemani Icebugit, Juoksija-lehden tilauksen, juoksusukkia ja -pipon... Olen niin kiitollinen! ^^
    Kisuille terkkuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sait mieluisia lahjoja! Kiitos hirmuisesti! Mä kerron! :)

      Poista
  4. löysin vasta eilen tai toissapäivänä tän sun blogin, ja oon nyt jo tosi koukuttunut!
    Sulla on tosi hyvälaatusia kuvia, oot kaunis, ja tekstiä on sopivasti ja sitä on kiva lukee. :) Ihania nuo syvälliset tekstit, ja sit välillä kevyempiä. :)❤️
    Meille ostettiin kanssa toi cupsolo keitin, ja ai että, oon niin rakastunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kiitos paljon aivan ihanasta kommentista, kiva että löysit blogiini ja tykkäät siitä! :)

      Poista
  5. Sen verran täytyy korjata että tuossa kuvassasi on kylläkin punaviinilasit, ei valkoviinilasit. (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat muuten olla oikeassa, kiitos kommentista! :)

      Poista
  6. Ihania lahjoja! Oon kauan haaveillut tuollaisesta Ted Bakerin pussukasta, ehkä vielä joskus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti, toivottavasti säkin saat sellaisen joskus!:)

      Poista
  7. Mulla itsellä on sellanen että joulun jälkeenkin ajattelen vielä että ei se joulu vielä ole mennyt ja että kyllä ne koristeet vielä kuuluu pöydille ja ikkunaan:D Taidan olla perinnyt sen äidiltäni, sillä ne koristeet oli joskus juhannukseenkin asti ollut esillä ja veljeni aina valitti ja otti ne viimein itse ikkunoista:D

    VastaaPoista
  8. Ihania lahjoja! Nuo viinilasit ovat todella kauniit!! :)

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.