Mitä sain joululahjaksi?

30 joulukuuta 2016
Mä joka vuosi odotan ja valmistelen joulua innolla, mutta heti kun aatto on ohi käännän katseen uuteen vuoteen ja laitan kaikki koristeet kaappiin odottamaan ensi joulua. Näin kävi myös tänä vuonna, mutta palataan vielä siihen että mitä sain tänä jouluna lahjaksi, se kun on ollut aina tosi tykätty postaus.


Ehdinkin jo aiemmin mainita, että mun vanha tietokone alkaa tulla tiensä päähän ja kaikista mieluisin lahja olikin uusi kannettava, MacBook Air 13".  Olen haaveillut tästä jo monta vuotta ja olen niin iloinen siitä, että tämä ihanuus on vihdoin minun. Innostus tämän bloginkin päivittämiseen nousi huimasti nyt kun työvälineet on taas kunnossa, kaikki sujuu tämän kanssa niin ihanan vaivattomasti.


Monen muun tavoin myös minun toivelistalta löytyi Lauren Conradin Celebrate-kirja ja sen myös sain. Siinä on kyllä niin paljon kivoja ideoita erilaisten juhlien järjestämiseen!


Meidän kahvinkeitin oli tosi vanha, joten saatiin Tonin kanssa yhteiseksi lahjaksi hopeanvärinen Moccamaster. Se pääsi kyllä heti päivittäiseen käyttöön ja ollaan tykätty kovasti.


Sitten sain vielä monta vähän pienempää juttua kuten astioita, kosmetiikkaa, lahjakortteja, sisustustavaraa, suklaata ja villasukat. Kiitos hirmuisesti kaikille teille joilta nämä saatiin, ihan liikaa kaikkea ihanaa! 

Mitä te saitte joululahjaksi?

4 kommenttia

  1. Ihania lahjoja olet saanut! :) Ja on ihana saada tarpeellisia juttuja (kuten läppäri ja kahinkeitin rikkoutuneiden tilalle), koska niille tulee varmasti käyttöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja hyvää uutta vuotta! Joo oot kyllä ihan oikeassa, nuo pääsi kyllä heti käyttöön! :)

      Poista
  2. Tosi kivoja lahjoja oot saanu! Itse sin lahjaksi (vihdoinkin) tiskiainetta , nii ei tartte enää kitkutella vikoilla pisaroilla : ) Onnea uuteen vuoteesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Käytännölliset lahjat on kyllä kivoja! :)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.