Pastellinsävyjä kevääseen

28 maaliskuuta 2017
Heippa ja oikein kivaa uutta viikkoa! Pahoittelut ettei minusta ole hetkeen kuulunut mitään, mutta olen ollut kipeänä, vasta nyt yli viikon sairastamisen jälkeen alkaa tuntua siltä että olo alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Onneksi niin sillä tämä huonovointisuus alkaa todella käymään hermoille kun to do-lista on kilometrin pituinen, mutta mitään ei pysty tekemään kun olo on niin uupunut ja kipeä. Mutta keskitytään täällä blogissa nyt kivempiin juttuihin! 

Kevät on inspiroivaa aikaa niin pukeutumisen kuin kodin sisustamisenkin suhteen, kaikki vaaleat värit tuntuvat niin ihanan raikkailta ja takinkin saa pikkuhiljaa vaihtaa kevyempään. Etenkin vaaleanpunainen tuntuu olevan oikein tämän kevään hitti ja olen siihen itsekin kovasti ihastunut. Pastellivärit tuntuvat ylipäätään olevan suosittuja tähän aikaan vuodesta ja ovathan ne ihanaa vaihtelua talven tummiin sävyihin. Olen selannut eri nettikauppoja ja kierrellyt ostoskeskuksissa etsien kevät fiilikseeni sopivia juttuja ja kun Esprit laittoi minulle viestiä yhteistyön merkeissä niin kovin innoissani lähdin tutustumaan heidän tuotevalikoimaansa. Suosikeistani kasasin tämän kollaasin, eikö olekin ihania värejä! 


Kun selasin postauksia viime keväältä huomasin, että aika lailla samat jutut viehättää vuodesta toiseen, esimerkiksi tässä postauksessa olevat kuvat miellyttävät kovasti mun silmää edelleen. Sekä sisustuksessa että mun vaatekaapissa perusvärit ovat vaaleita, joten niihin on helppoa yhdistellä eri värejä ja kuoseja sesongin mukaan. Vaaleanpunainen kuuluu aina mun kevääseen, mutta tänä vuonna olen ihastunut myös vaaleanvihreään,-ja siniseen niinkuin yllä olevasta kollaasistakin voi huomata. Olenkin nyt vaihtanut meidän kodin värejä keväisempiin ja ihastuin erityisesti Espritin olohuoneen tekstiileihin, kuten verhoihin ja tyynyihin. Videopostausta meidän kodista on toivottu paljon ja sellainen on varmasti tulossa kunhan täällä näyttää mun silmään valmiilta eli koittakaahan malttaa vielä heti! :) Nyt painun takaisin sänkyyn flunssaa parantelemaan, mukavaa tiistaipäivää toivottaa Kristiina! 

Onko siellä muita pastelliväreihin hurahtaneita?

4 kommenttia

  1. Oi ihana postaus, tällaset on niin kivoja! Mulla pastellit tänä keväänä näkyy enemmän sisustuksessa, niistä tulee kyllä niin keväinen fiilis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kuulla että tykkäsit! Pastellivärit on kyllä tosi kivoja etenkin sisustuksessa! :)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.