Näin minusta tuli yrittäjä

19 helmikuuta 2018
Joulukuussa päätin tehdä unelmistani totta ja ryhdyin yrittäjäksi, mistä olen haaveillut pikkutytöstä asti. Tie on ollut pitkä ja kivinen, mutta nyt pääsen jakamaan teille oman tarinani siitä miten lopulta onnistuin. Minusta tuli yrittäjä ja pystyn työllistämään itse itseni omalla osaamisellani. 

Yrittäjäperheestä

Mun isä omistaa kuljetusliikkeen, joten olen saanut seurata yrittäjän arkea hyvin läheltä ihan lapsesta saakka. Iskä on aina tehnyt todella paljon töitä ja lapsena harmitti kun hän oli niin paljon poissa kotoa, mutta päällimmäisenä tunteena on kuitenkin aina ollut suuri arvostus isän ahkeruutta ja kunnianhimoa kohtaan. Meiltä ei koskaan puuttunut mitään. Mitä vanhemmaksi tulin niin sitä enemmän aloin ihailemaan sitä yrittämisen vapautta ja vastuuta, muistan jo hyvin nuoresta haaveilleeni siitä että minäkin pystyisin joskus työllistämään itse itseni. Piti vaan ensin keksiä että miten. 

Niinkuin mua pidempään seuranneet ehkä muistaa niin mun teini-ikä oli tosi rankkaa aikaa, mua kiusattiin koulussa ja 16-vuotiaana sairastuin anoreksiaan ja vaikeaan masennukseen. Koulussa meni huonosti, pidin kaksi välivuotta ja yritin välillä käydä töissä mutten ollut vielä kuntoutunut niin hyvin, että se olisi onnistunut. Takapakit masensi entisestään ja pitkään musta tuntui siltä etten ikinä löydä paikkaani tässä maailmassa.

yrittäjä

Merkonomin opinnot

Kun olin saanut itseni parempaan kuntoon hain Seinäjoelle aikuiskoulutukseen kaupan palveluihin ja myyntiin erikoistuneeksi merkonomiksi. Koulu kesti kaksi vuotta ja olin koko sen ajan eräässä sisustusliikkeessä työharjoittelussa ja tykkäsin siitä tosi paljon. Koulussa ja työharjoittelussa opin yrittämisestä paljon lisää ja se alkoi kiinnostamaan aina vaan enemmän. 

Valmistuin merkonomiksi kaksi vuotta sitten, jonka jälkeen tein toimistotöitä isän yrityksessä viime syksyyn saakka. Sinne olisin varmasti voinut jäädä, mutta pikkuhiljaa mulle alkoi selkiytymään se mitä todella haluan alkaa tekemään ja päätin lopettaa työt toimistossa. 

Yritysidea syntyy

Kauneudenhoito on aina ollut mulle intohimo, ripsienpidennykset mulla on ollut monta vuotta ja olen kotona värjännyt niin omia kuin tuttavienkin kulmia. Hiuksia on myös tullut leikattua ja värjättyä aika paljon. Ylä-asteella tein rakennekynsiä ja aina kun kävin ripsihuollossa mietin että niitäkin haluaisin oppia tekemään. Viime syksynä Seinäjoella järjestettiin klassisten ripsipidennysten koulutus johon päätin sitten osallistua ja rakastuin hommaan niin että kävin volyymikoulutuksenkin heti siihen perään. Harjoittelin joka päivä ja sain tuttavapiiristä ensimmäiset asiakkaani. Perustin toiminimen ja pian mulla oli mun työhuoneessa oma pieni ripsisalonki kaikkine tarvikkeineen.

ripsiteknikko

Työt alkaa

Hetken aikaa ehdin tehdä ripsiä kotona kun kuulin, että Kauneuskeskus Luxiin Lapualle etsitään ripsiteknikkoa ja sain sen paikan. Olisin periaatteessa voinut jatkaa töitä kotonakin, mutta Lapualla  mun on helpompi varsinkin näin aluksi kerätä asiakaskuntaa kun liike on valmiiksi tunnettu ja sen sijaintikin on parempi. Aloitin työt siellä ja nyt olen tehnyt ripsienpidennyksiä ja kulmien värjäystä sopimusyrittäjänä kolme kuukautta. Työt ovat lähteneet käyntiin hyvin ja kouluttaudun koko ajan lisää, jotta voin alkaa tarjoamaan myös muita kauneuskeskuksen palveluita kuten rakennekynsiä, geelilakkauksia ja sokerointeja. Opin joka päivä uutta ja voin kehittää itseäni jatkuvasti mikä on tosi palkitsevaa. Päätän itse omat työaikani, hinnaston ja huolehdin työtilastani. Meidän työporukka on ihan huippu ja töihin on aina oikeasti mukava aamulla herätä. 

Kohti unelmia

Kun lopulta keksin mitä todella haluan alkaa tekemään niin asiat etenivät todella nopeasti, en olisi vielä syksyllä voinut villeimmissä unelmissanikaan kuvitella että jo joulukuussa oikeasti elättäisin tällä itseni. Näinkin lyhyessä ajassa voin sanoa, että päätös ryhtyä yrittäjäksi mun kohdalla todellakin kannatti ja nyt haluankin kannustaa teitä kaikkia rohkeasti tavoittelemaan omia unelmia. Kun uskoo itseensä ja on valmis tekemään töitä tavoitteiden saavuttamiseksi niin pystyy oikeasti ihan mihin tahansa. She believed she could so she did! Nyt on tosi hyvä näin, mutta tulevaisuudessa haaveilen ihan kokonaan omasta yrityksestä ja että voisin tehdä enemmän töitä myös somen parissa. 

Nyt kun tämä uusi työ on niin iso osa mun elämää niin olen ajatellut, että voisin kirjoittaa tästä aiheesta täällä enemmänkin, miltä kuulostaa? Jos teillä on mitä tahansa aiheeseen liittyvää kysyttävää niin vastaan mielelläni! Oletko sä koskaan miettinyt yrittäjäksi ryhtymistä?

Lue myös: Usein kysyttyjä kysymyksiä mun yrittäjyydestä

-Kristiina

8 kommenttia

  1. You go girl! Todella inspiroivaa tekstiä! <3

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvin kirjoitettu teksti! Ihanaa, että oot löytänyt sen oman juttusi, jota haluat tehdä. Tää oli niin rohkaisevaa luettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, tosi kiva kuulla että tykkäsit mun tekstistä ja se oli susta rohkaiseva! Toivoinkin, että voisin tällä jotenkin inspiroida! :)

      Poista
  3. Oon seuraillut sua siitä lähtien kun ensimmäisen videon aikoinaan julkaisit ja Pauli sitä kanavallaan mainosti. On siis ihan mahtavaa nähdä että vihdoin oot lyötänyt juttusi ja paikkasi. :) Paljon tsemppiä tulevaan!

    Itsekin työskentelen yrittäjänä ja olisi mielenkiintoista kyllä kuulla toisenkin yrittäjän kokemuksia enemmän. Jonkinlainen yrittäjä-aiheinen q&a joko blogi tai video muodossa voisi olla kiva?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana lukea tälläisiä kommentteja, kiva kuulla että oot mua seuraillut jo näin pitkään! Tuo Q&A-postaus on hyvä idea, oon jo sen verran itseasiassa saanutkin kysymyksiä aiheesta että niistä voisi saada hyvän postauksen kasaan. :)

      Poista
  4. Yrittäjyydestä lukisin mielelläni lisää! Perustin itsekin toiminimen tämän vuoden alussa ja tarjoan opiskelujen ohella omaa osaamistani muille pienyrittäjille joten aihe kiinnostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea sinne uudelle yrittäjälle! <3 Kirjoittelen varmasti aiheesta jatkossakin! :)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.