Sain ruotsalaiselta Sudio Swedeniltä testattavaksi nämä Bluetoothilla langattomasti toimivat Regent-designkuulokkeet ja nyt ajattelin kirjoittaa teille pari sanaa niistä! Ostin vähän aikaa sitten Iphone 7-puhelimen ja olen tykännyt siitä ihan älyttömän paljon, mutta pienenä miinuksena siitä puuttuu kuulokeliitäntä. Puhelimen mukana tuli kyllä sellainen sovitin johon kuulokkeet voi liittää, mutta ainakin mua itseäni ärsytti se ylimääräinen johdonpätkä joka piti puhelimeen kiinnittää jos musiikkia halusi tavallisilla kuulokkeilla kuunnella.
Ilahduin niin paljon kun tajusin, että näiden uusien kuulokkeiden avulla pystyn kuuntelemaan musiikkia puhelimella langattomasti eli sitä ärsyttävää sovitinta tai minkäänlaisia muitakaan johtoja ei enää tarvita! Bluetooth 4.1 -teknologiaa hyödyntävien kuulokkeiden kantama on nimittäin 10 metriä ja akunkesto yli 24 tuntia. Sudio Swedenin sivuilla luvataan maailmanluokan äänenlaatu ja erottelukyky, jonka voin allekirjoittaa täysin, mielestäni kuulokkeet ovat parhaimmillaan akustisessa musiikissa ja herkissä balladeissa, musiikin eri elementit soivat niin kauniisti yhdessä! Kuulokkeet ovat taitettavat joten ne mahtuvat hyvin laukkuun ja vaihdettavilla kuulokekuorilla voit muuttaa niiden ilmettä omaan tyyliin sopivaksi, itse tykkään hirmuisesti näistä valkoisella marmorikuosilla varustetuista! Kuulokkeet saapuivat niin kauniisti pakattuna, että tälläiset olisi varmasti ihanaa saada myös lahjaksi.
Kiinnostuitko? Koodilla "kristiina15" saat -15% alennuksen koko tilauksesta heidän kotisivuiltaan tilatessa ja pikatoimitus Suomeen on ilmainen! Kivaa uutta viikkoa toivottaa Kristiina! ♥
*Postaus toteutettu yhteistyössä Sudio Swedenin kanssa.