Hei ja kiitos vielä kaikille onnitteluista! Alkuraskaus on onneksi takanapäin ja toinen kolmannes alkanut, joten ajattelin että nyt olisi hyvä hetki palata niihin ah niin ihaniin alkuraskauden oireisiin. Silloin kun yritettiin luin netin keskustelupalstoilta erilaisista raskausoireista samalla itseäni tarkkaillen josko kuitenkin olisi meilläkin jo tärpännyt. Olin lukenut kaiken mahdollisen, mutta silti moni asia pääsi yllättämään. On niin helppoa opetella ulkoa kaikki oireluettelot, mutta vasta kun ne sattuu omalle kohdalle niin todella ymmärtää miten kokonaisvaltaista se huono olo voi olla.
Mulla pahoinvointi alkoi jo vikkoa ennen kuin kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Yhtenä aamuna heräsin ja olo oli todella heikko. Oli kauhea nälkä, mutta yhtä aikaa oksetti eikä todellakaan tehnyt mieli syödä mitään. En onneksi oksentanut kertaakaan, mutta vellova matkapahoinvointimainen tunne oli 24/7 kaksi kuukautta. Vaikka tuntui ettei mitään pysty syömään niin kun sai jotain alas niin olo vähän helpotti, joten opettelin syömään parin tunnin välein. Mun ruokavalio oli tuolloin ihan hirveä, söin vain oikeastaan sipsejä, hapankorppuja ja tiettyjä kirpeitä hedelmiä. Koin siitä todella huonoa omatuntoa, sillä tiesin että terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on raskausaikana tosi tärkeä. Tutut äiti-ihmiset kuitenkin lohduttivat, että tuo vaihe menee yleensä nopeasti ohi ja sitten on koko loppuraskaus aikaa syödä terveellisesti. Ja mun kohdalla asia onneksi menikin juuri näin ja nyt toisen kolmanneksen alussa pahoinvointia ei ole ollut enää ollenkaan kunhan vaan muistan syödä säännöllisesti. Nyt pystyn syödä ja liikkua jo ihan normaalisti.
Mulla pahoinvointi alkoi jo vikkoa ennen kuin kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Yhtenä aamuna heräsin ja olo oli todella heikko. Oli kauhea nälkä, mutta yhtä aikaa oksetti eikä todellakaan tehnyt mieli syödä mitään. En onneksi oksentanut kertaakaan, mutta vellova matkapahoinvointimainen tunne oli 24/7 kaksi kuukautta. Vaikka tuntui ettei mitään pysty syömään niin kun sai jotain alas niin olo vähän helpotti, joten opettelin syömään parin tunnin välein. Mun ruokavalio oli tuolloin ihan hirveä, söin vain oikeastaan sipsejä, hapankorppuja ja tiettyjä kirpeitä hedelmiä. Koin siitä todella huonoa omatuntoa, sillä tiesin että terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on raskausaikana tosi tärkeä. Tutut äiti-ihmiset kuitenkin lohduttivat, että tuo vaihe menee yleensä nopeasti ohi ja sitten on koko loppuraskaus aikaa syödä terveellisesti. Ja mun kohdalla asia onneksi menikin juuri näin ja nyt toisen kolmanneksen alussa pahoinvointia ei ole ollut enää ollenkaan kunhan vaan muistan syödä säännöllisesti. Nyt pystyn syödä ja liikkua jo ihan normaalisti.
Lisäksi pienempiä oireita oli jatkuva jano ja siitä sitten luonnollisesti seurasi se että vessassa sai ravata jatkuvasti. Nälkä oli myös aina vaikkei mitään tehnytkään mieli syödä. Alavatsassa tuntui myös usein menkkamaisia kipuja, jotka kuuluu asiaan mutta muistan pelänneeni että nekin ovat jotenkin huono merkki. Pahoinvointiin liittyi myös hajuherkkyys jonka takia en esimerkiksi pystynyt paistamaan paistinpannulla mitään moneen viikkoon. Se käry oli minusta ihan hirveä ja pahensi pahoinvoinnin tunnetta. Samoin jääkaapin haju, kun päätin syödä jotain niin usein heti jääkaapin avattuani tulin toisiin aatoksiin kun haistoin kaikki ne eri ruuan tuoksut sekoittuneena toisiinsa. Kuulostaa oudolta mutta yhdessä vaiheessa tuntui että jopa erilaiset äänet esim. puhelimessa puhuminen tai tv pahensivat pahoinvointia ja mieluiten lepäilin pimeässä ja hiljaisessa makkarissa.
Pahoinvoinnin lisäksi olin todella väsynyt ja ehkä jopa vähän masentunut. Olisin halunnut vaan nukkua vuorokauden ympäri, mikään ei huvittanut ja olin todella alakuloinen. Olin lukenut paljon fyysisistä oireista, mutta mulle tuli kyllä yllätyksenä tämä mielialan lasku. Miten voikaan yhtä aikaa olla maailman onnellisin ja silti niin itkuinen ja ahdistunut? Näin jälkeenpäin uskon, että kun mulla oli fyysisesti niin kurja olo niin se vaan veti mielenkin maahan. Lisäksi pelkäsin keskenmenoa tosi paljon. Raskautta oli toivottu niin pitkään, että pelkäsin ihan kamalasti että se onni viedään meiltä pois.
Me kerrottiin muutamille läheisimmille ihmisille heti ja kaikki olivat uutisista niin täpinöissään että aluksi musta tuntui siltä että ehkä olisi sittenkin kannattanut hetki malttaa odottaa. Kaikki kyselivät innoissaan toivotaanko me tyttöä vai poikaa ja olenko jo hankkinut söpöjä vauvanvaatteita. Ajattelin, että minussa on jotain vikaa kun en heti osannut samaistua muiden riemuun. Tuntui niin epäolennaiselta miettiä jotain lastenvaatteita kun pelkäsin niin paljon ettei kaikki mene hyvin. Googletin usein "vihaan olla raskaana" ja mua helpotti lukea muiden kokemuksia siitä, ettei raskaus ole kaikille välttämättä niin ihanaa aikaa.
Onneksi kun toinen kolmannes alkoi mun olo helpotti aivan valtavasti! Uskon, että tuo alakuloisuus oli vahvasti kytköksissä pahoinvointiin ja väsymykseen koska nyt kun ne ovat poissa mun mielikin on ollut huomattavasti valoisampi. Enää ei tunnu siltä, että vihaan olla raskaana vaan päinvastoin olen olostani alkanut vähitellen nauttimaan. Mua helpotti kun nt-ultrassa oli kaikki hyvin, kuulin pikkuisen sydänäänet ja saatiin kotiin ultrakuvia. Enää ei ahdista läheisten raskaushössötys vaan ollaan voitu hössöttää jo vähän yhdessä. :) Nyt tunnen olevani taas oma itseni, on ihanaa kun jaksaa taas tehdä kaikkea ja innostua asioista. Tänään alkoi rv 15, ensi kuussa ollaankin sitten jo puolivälissä. Aika menee ihan käsittämättömän nopeasti! Millainen sun alkuraskaus oli? ♥
Ei kommentteja