Viimeinen raskauskuukausi

Heippa! Täällä eletään viimeistä raskauskuukautta, laskettu aika on 30.10. Kävin juuri neuvolassa missä sanottiin, että vauva alkaa olla jo sen verran alhaalla että kyllä hän pian syntyy. Tiedä sitten mikä on pian, jotenkin itsellä on sellainen fiilis, että varmaan tässä saadaan vielä hetki odotella. Vatsan laskeutumisen oon kyllä olossani huomannut, hengittäminen on huomattavasti helpompaa mutta vuorostaan käveleminen hankalaa kun vauva painaa tuonne alas. 

Myös kipeät harjoitussupistukset on lisääntyneet ja niitä on ollut paljon joka päivä.  Todella rasittava vaiva kun tietää, ettei niitä ole niin usein eivätkä ne ole niin kipeitä että tässä nyt vielä synnytettäisiin, mutta kuitenkin sattuu sen verran että silloin on vaikeaa keskittyä mihinkään muuhun. 

Lämmin suihku ja kauratyyny ovat onneksi vielä hyvä apu särkyyn. Lisäksi ostin jo raskauden puolivälissä jumppapallon kun kuulin monelta sen olevan  raskausaikana kätevä moneen vaivaan. Kun sen päällä istuu ja kevyesti pomppii niin saa mukavasti liikettä jumissa olevaan lantioon ja selkään. Jos supistaa tuntuu siihen nojaaminen hyvältä. Uskon, että tulen palloa käyttämään sairaalassakin sitten tosi toimissa. 

Alkuraskaudessa ajatus synnytyksestä ahdisti, mutta nyt vaan odotan sitä innolla. Vauvaa alkaa olla jo niin ikävä että olen valmis ihan mihin vaan kunhan saan hänet pian syliini. Lisäksi olo omassa kropassa on niin tukala, etten malta odottaa että iso vatsa on pois tieltä. Hienosti kyllä luonto on tämän asian suunnittellut. Ajatukset on jo kovasti lähestyvässä vauva-arjessa. Kaikki hankinnat on tehty ja koti valmiina uutta perheenjäsentä varten. Paljon olen lukenut vauvan hoidosta ja ottanut asioista selvää, vaikka varmasti käytännössä kokemuksen kautta ne asiat sitten parhaiten oppii. 

On ollut ihana huomata miten moni meidän lisäksi on vauvan lähestyvästä syntymästä niin onnessaan. Meiltä ei tule kyllä innokkaat lapsenvahdit heti loppumaan. Kaikki apu on kyllä tervetullutta, sillä varmasti siihen välillä väsyy kun pieni rakas on jatkuvasti niin tarvitseva. Meillä on tosi hyvä tukiverkosto kun kaikki läheiset asuvat niin lähellä, tiedän ettei kaikki ole näin etuoikeutettuja. Ollaan siitä kyllä jo nyt niin kiitollisia. 

Tähän asti raskaus on mennyt musta tosi nopeasti, mutta nyt on kyllä päivät alkaneet tuntua pitkiltä. Enää ei jaksa samalla tavalla touhuta ja olo alkaa olla aika kurja. Onneksi joka päivä ollaan vähän lähempänä sitä hetkeä, että saadaan vauva meidän luo. Sen ajatuksen voimalla jaksaa. Kivaa viikonloppua! 

0

Vauvakutsut

Heti kun kerroin ystävilleni raskaudesta he riemastuivat siitä ajatuksesta, että saavat järjestää mulle baby showerit. :D Tämä aikomus tuli siis tietooni heti enkä muutenkaan erityisemmin pidä yllätyksistä, joten sovittiin että järjestellään juhlia yhdessä. Loppukesästä meidän remonttikin valmistui ja tytöt halusivat tulla sitä katsomaan, siispä päätettiin pitää juhlat samalla kertaa meillä. 

Minä otin vastuulleni koristelut ja kakun, tytöt huolehtivat muista tarjoiluista ja ohjelmasta.  Tilasin kakun Tonin veljen vaimolta Cafe Funkiksesta, se oli niin hyvää! Koristeet laitoin siihen itse. Meillä oli vähän tälläistä luontoteemaa, paljon kukkia ja luonnonmateriaaleja.

Tytöt olivat leiponeet pöydän täydeltä herkkuja eikä kenenkään kyllä varmasti tarvinnut lähteä kotiin nälissään. Ohjelmana meillä oli mm. Baby shower-bingoa.  Juhlien lopussa piti rastittaa lapuista kaikki sellaiset asiat mistä oltiin juhlien aikana keskusteltu tai asiat mitkä olivat tapahtuneet. Esim. arvailuja vauvan nimestä, joku taivastelee miten nopeasti aika on mennyt, keskustelu vauvan tarvikkeista tai joku herkistelee. Hyvin kyllä jo toisemme tunnetaan, taisi melkein kaikki kohdat tulla rastitetuiksi. Herkistelyltä ei todellakaan säästytty, sillä ystävät olivat myös kirjoittaneet minulle kirjeet. Ne sitten luin liikuttuneena ääneen, niin kauniisti he olivat minusta ja vauvasta kirjoittaneet. 

Sain lahjaksi tämän ihanan vaippakakun mun lempiväreissä. Pitkään pidin sitä pöydällä koristeena, mutta nyt on vaipat purettu hoitopöydän laatikkoon ja pupu odottaa pinnasängyssä omistajaansa. Tuo harmaa lahjapaketti piti sisällään Pikkuvaniljan lahjakortin, jolla ostin kantorepun. Innolla odotan että päästään sitä sitten aikanaan testaamaan. 

Kiitos rakkaat ystävät, teitte juhlapäivästä ikimuistoisen. Todella arvostan sitä miten paljon olitte nähneet vaivaa ja tarkkaan kaikki miettineet. Niin ihanaa, että vauvalla tulee olemaan elämässään noin upeita naisia. Toivottavasti nähdään taas pian!

0

Odotuskuvaus

Heippa! Jo kauan ennenkuin tulin raskaaksi, ajattelin että sitten joskus olisi ihanaa että Piia Ylisalmi Photography ottaisi minusta odotuskuvat. Valokuvat on mulle tosi tärkeitä, joten halusin ehdottomasti että tämä ainutlaatuinen ajanjakso ikuistetaan ihan ammattilaisella. Vähän aikaa sitten tämä haaveeni toteutui ja kävin Piian studiolla kuvattavana. Hänen ottamansa kuvat ovat niin ihanan herkkiä ja romanttisia eli juuri sitä tyyliä mitä omiltani toivoin. Studiolta löytyi valtava määrä erilaisia mekkoja ja asusteita, joista sain valita omat suosikkini. Kuvatiedostot näkyvät harmillisesti ainakin tietokoneen ruudulla vähän pienempinä kuin mun blogissa olevat kuvat yleensä, mutta koitetaan pärjätä. Tässä seitsemän kuvaa joista itse pidin eniten.  

Ps. Täällä elellään raskausviikkoa 36 eli vähän alle kuukausi laskettuun! Miten tämä aika on mennyt näin äkkiä?! Niin kovasti jo odotetaan, että saataisiin meidän pieni syliin. ♥

0

Raskauden puoliväli ylitetty

Moi! Preggers-raskausappi näyttää että tänään 56.1% raskaudesta on takanapäin eli olen raskausviikolla 23. Tuntuu, että aika on mennyt ihan hirveää vauhtia, vastahan plussasin! Alkuraskaudessa odotin kovasti, että toinen kolmannes alkaisi ja pahoinvointi helpottaisi. Muutenkin niin paljon puhutaan siitä kuinka keskiraskaus on sitä parasta aikaa kun alkuraskauden oireet ovat väistyneet, mutta masu on vielä sen verran pieni ettei se loppuraskauden tavoin ole  tiellä.

Pahoinvointi kyllä loppui toisen kolmanneksen alussa, mutta tilalle sain kovat selkä,-ja liitoskivut sekä harjoitussupistukset. Olin töissä kaupassa, mutta kesäkuun alussa jouduin jäädä sairaslomalle. Työ oli fyysisesti niin kuormittavaa, että illat vaan makasin sohvalla ja itkin yksi lämmin kauratyyny vatsan päällä ja toinen selässä. Harjoitussupistukset olivat niin huolestuttavan kipeitä, että lääkäri määräsi aina vaan lisää lepoa ja sairaslomaa, lopulta olin koko kesäkuun kotona. Mun työsopimus olisi joka tapauksessa loppunut kesäkuun loppuun ja sen jatko oli epävarmaa tämän koronatilanteen takia joten sitä ei sitten enää jatkettu. Jos olisin ollut paremmassa kunnossa niin asia olisi kovasti harmittanut, mutta nyt kun en ole työkykyinen niin tuntui lähinnä vaan helpottavalta kun ei enää töistä tarvitse stressata. Oma ja lapsen terveys menee kaiken muun edelle. Muutenkin mun oli tarkoitus tehdä kesäopintoja ja nyt olenkin saanut keskittyä pelkästään niihin. Koulu jää mulla hetkeksi tauolle kun vauva syntyy, joten mulla on tavoitteena saada tehtyä opintoja mahdollisimman pitkälle ennen sitä.

Olo on ollut nyt vähän parempi kun en ole ollut töissä, niin kauan kun vaan maltan ottaa iisisti. Kaikki fyysinen rasitus provosoi kipuja, jos yrittää kauheasti minä itte-asenteella siivota, tehdä remonttia, käydä lenkillä yms. niin se kyllä kostautuu viimeistään illalla. Nämä helteet ovat myös ajoittain tehneet olosta aika tukalan mikä eskaloitui siten että yhtenä päivänä pyörryin kampaajan tuoliin. Oli juuri niitä pahimpia hellepäiviä, kampaamossa tosi lämmin ja olin juonut varmaan liian vähän vettä. Yhtäkkiä havahduin siihen kun kampaaja tarjosi vettä ja muistutti että voin kyllä välillä nousta seisomaan jos mun on hankala pitkään istua. Onneksi olo koheni äkkiä kun join vettä ja vähän jaloittelin niin saatiin hiukset valmiiksi. Mutta tämä oli kyllä hyvä muistutus vedenjuonnin tärkeydestä ja helteen vaikutuksesta näin raskausaikana. Tämän episodin jälkeen olenkin kuumalla säällä yrittänyt pysytellä kotona viileässä ilmalämpöpumpun alla. :D 

15.6 meillä oli se kauan odotettu rakenneultra. Meitä molempia jännitti se tosi paljon ja oli harmi kun koronarajoitusten takia Toni ei vieläkään päässyt ultraan mukaan, vaikka siinä vaiheessa monella muulla paikkakunnalla jo pääsi. Menin sitten yksin ja onneksi kaikki oli kunnossa. Saatiin myös sukupuoli selville, meille syntyy syksyllä ihana pieni poika! <3 Sukupuolella ei ollut meille mitään väliä vaan oltaisiin oltu kummasta tahansa ihan yhtä onnellisia. On ihanaa kun nyt on voinut jo vähän enemmän kuvitella millainen pikkutyyppi siellä masussa majailee ja vahva nimiehdokaskin on jo tiedossa. 

Jotenkin tuo rakenneultra tuntui sellaiselta merkkipaalulta, että nyt on jo vähän uskaltanut alkaa tekemään hankintoja pienelle. Vaatteita meillä on jo nyt aika paljon kun ollaan äidin kanssa molemmat ahkeria kirpputorien kiertäjiä. Niin paljon laadukkaita ihan uudenveroisia merkkivaatteita on löytynyt tosi edullisesti, että tuskin uutena hirveästi tulen ostamaan mitään. Myös turvakaukalo autoon ostettiin yhdeltä tuttavalta tosi kohtuulliseen hintaan eikä sekään kyllä uudelle häpeä. Nyt vaan keskityn kasvattelemaan masua katse kohti lokakuuta. Jos haluat seurailla mun raskauskuulumisia ihan päivittäin kannattaa ottaa seurantaan mun Instagram @kristiiinalaakso.  Aurinkoisia kesäpäiviä! ♥

0

Alkuraskauden oireet

Hei ja kiitos vielä kaikille onnitteluista! Alkuraskaus on onneksi takanapäin ja toinen kolmannes alkanut, joten ajattelin että nyt olisi hyvä hetki palata niihin ah niin ihaniin alkuraskauden oireisiin. Silloin kun yritettiin luin netin keskustelupalstoilta erilaisista raskausoireista samalla itseäni tarkkaillen josko kuitenkin olisi meilläkin jo tärpännyt. Olin lukenut kaiken mahdollisen, mutta silti moni asia pääsi yllättämään. On niin helppoa opetella ulkoa kaikki oireluettelot, mutta  vasta kun ne sattuu omalle kohdalle niin todella ymmärtää miten kokonaisvaltaista se huono olo voi olla.

Mulla pahoinvointi alkoi jo vikkoa ennen kuin kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Yhtenä aamuna heräsin ja olo oli todella heikko. Oli kauhea nälkä, mutta yhtä aikaa oksetti eikä todellakaan tehnyt mieli syödä mitään. En onneksi oksentanut kertaakaan, mutta vellova matkapahoinvointimainen tunne oli 24/7 kaksi kuukautta.  Vaikka tuntui ettei mitään pysty syömään niin kun sai jotain alas niin olo vähän helpotti, joten opettelin syömään parin tunnin välein. Mun ruokavalio oli tuolloin ihan hirveä, söin vain oikeastaan sipsejä, hapankorppuja ja tiettyjä kirpeitä hedelmiä. Koin siitä todella huonoa omatuntoa, sillä tiesin että terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on raskausaikana tosi tärkeä. Tutut äiti-ihmiset kuitenkin lohduttivat, että tuo vaihe menee yleensä nopeasti ohi ja sitten on koko loppuraskaus aikaa syödä terveellisesti. Ja mun kohdalla asia onneksi menikin juuri näin ja nyt toisen kolmanneksen alussa pahoinvointia ei ole ollut enää ollenkaan kunhan vaan muistan syödä säännöllisesti. Nyt pystyn syödä ja liikkua jo ihan normaalisti.

Lisäksi pienempiä oireita oli jatkuva jano ja siitä sitten luonnollisesti seurasi se että vessassa sai ravata jatkuvasti. Nälkä oli myös aina vaikkei mitään tehnytkään mieli syödä. Alavatsassa tuntui myös usein menkkamaisia kipuja, jotka kuuluu asiaan mutta muistan pelänneeni että nekin ovat jotenkin huono merkki. Pahoinvointiin liittyi myös hajuherkkyys jonka takia en esimerkiksi pystynyt paistamaan paistinpannulla mitään moneen viikkoon. Se käry oli minusta ihan hirveä ja pahensi pahoinvoinnin tunnetta. Samoin jääkaapin haju, kun päätin syödä jotain niin usein heti jääkaapin avattuani tulin toisiin aatoksiin kun haistoin kaikki ne eri ruuan tuoksut sekoittuneena toisiinsa. Kuulostaa oudolta mutta yhdessä vaiheessa tuntui että jopa erilaiset äänet esim. puhelimessa puhuminen tai tv pahensivat pahoinvointia ja mieluiten lepäilin pimeässä ja hiljaisessa makkarissa.

Pahoinvoinnin lisäksi olin todella väsynyt ja ehkä jopa vähän masentunut. Olisin halunnut vaan nukkua vuorokauden ympäri, mikään ei huvittanut ja olin todella alakuloinen. Olin lukenut paljon fyysisistä oireista, mutta mulle tuli kyllä yllätyksenä tämä mielialan lasku. Miten voikaan yhtä aikaa olla maailman onnellisin ja silti niin itkuinen ja ahdistunut? Näin jälkeenpäin uskon, että kun mulla oli fyysisesti niin kurja olo niin se vaan veti mielenkin maahan. Lisäksi pelkäsin keskenmenoa tosi paljon. Raskautta oli toivottu niin pitkään, että pelkäsin ihan kamalasti että se onni viedään meiltä pois.

Me kerrottiin muutamille läheisimmille ihmisille heti ja kaikki olivat uutisista niin täpinöissään että aluksi musta tuntui siltä että ehkä olisi sittenkin kannattanut hetki malttaa odottaa.  Kaikki kyselivät innoissaan toivotaanko me tyttöä vai poikaa ja  olenko jo hankkinut söpöjä vauvanvaatteita. Ajattelin, että minussa on jotain vikaa kun en heti osannut samaistua muiden riemuun. Tuntui niin epäolennaiselta miettiä jotain lastenvaatteita kun pelkäsin niin paljon ettei kaikki mene hyvin. Googletin usein "vihaan olla raskaana" ja mua helpotti lukea muiden kokemuksia siitä, ettei raskaus  ole kaikille välttämättä niin ihanaa aikaa.

Onneksi kun toinen kolmannes alkoi mun olo helpotti aivan valtavasti! Uskon, että tuo alakuloisuus oli vahvasti kytköksissä pahoinvointiin ja väsymykseen koska nyt kun ne ovat poissa mun mielikin on ollut huomattavasti valoisampi. Enää ei tunnu siltä, että vihaan olla raskaana vaan päinvastoin olen olostani alkanut vähitellen nauttimaan. Mua helpotti kun nt-ultrassa oli kaikki hyvin, kuulin pikkuisen sydänäänet ja saatiin kotiin ultrakuvia. Enää ei ahdista läheisten raskaushössötys vaan ollaan voitu hössöttää jo vähän yhdessä. :) Nyt tunnen olevani taas oma itseni, on ihanaa kun jaksaa taas tehdä kaikkea ja innostua asioista. Tänään alkoi rv 15, ensi kuussa ollaankin sitten jo puolivälissä. Aika menee ihan käsittämättömän nopeasti! Millainen sun alkuraskaus oli? ♥

0

Meille tulee vauva!

Heippa! Täällä on eletty todella jännittäviä aikoja ja nyt tuntuu siltä, että haluan tästä asiasta blogissakin kertoa. Nimittäin jos kaikki menee hyvin niin meidän esikoinen syntyy lokakuun lopulla. Olemme tietysti molemmat todella onnellisia, tämä on ollut niin hartaasti toivottu asia. Samaan aikaan on pää ihan pyörällä kaikista muutoksista ja uusista asioista, mutta pikkuhiljaa tämä alkaa tuntua todelta. Mutta miten sain tietää olevani raskaana?

Lauantaina 22.2.2020 menkat oli pari päivää myöhässä. Illalla meillä oli juhlat tiedossa, joten päätin aamulla tehdä varmuuden vuoksi raskaustestin. Mulla oli ollut viikon verran todella omituinen ja etova olo, joten epäilykset olivat alkaneet herätä. Tein testin ja siihen piirtyi selvästi vain se yksi viiva, niinkuin aina ennenkin negatiivisissa testeissä. Laskin testin pettyneenä pyykkikoneen päälle ja pesin hampaat. Hampaiden pesun jälkeen vilkaisin testiä uudelleen ja siihen oli ilmestynyt toinenkin viiva! Se oli kyllä aika haalea, mutta ihan selvä viiva kuitenkin. Epäuskoisena katsoin testiä, otin siitä kuvan ja lähetin sen Whatsapp-ryhmään johon kuuluu kolme mun ystävää. "Tein just raskaustestin, näättekö tekin tässä kaksi viivaa?" kysyin. Lähetin saman viestin myös äidille. Kaikki naiset vahvistivat että kyllä siinä on toinenkin viiva, mutta koska se oli vielä niin haalea niin tultiin yhdessä siihen tulokseen että ehkä testi kannattaa tehdä vielä varmuuden vuoksi myöhemmin uudelleen.

Odotan pari päivää ja maanantaiaamuna 24.2.2020 päätän tehdä vielä uuden testin. Jännitin että mitä jos viiva onkin kadonnut mutta päinvastoin ruutuun ilmestyi nopeasti kaksi samanlaista kirkkaanpunaista viivaa. Ei epäilystäkään, olen ihan oikeasti raskaana! Samana maanantaina varasin ajan yksityiselle varhaisultraan, koska halusin varmistaa että kaikki on siellä kunnossa. Parin viikon päästä istuin odotushuoneessa itkua pidätellen kun mua jännitti niin paljon. Onneksi ihan turhaan, ultrassa näkyi pieni vauvanalku jonka sydän sykki jo kovaa vauhtia. Silloin oli rv 6+3.

Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet aika uuvuttavia. Mun raskautumista sai tosiaan vähän odotella ja tietenkin tärppäsi juuri silloin kun tuntui että muutenkin on liikaa asioita päällekäin ja energiat tosi vähissä. Tasapainoilin töiden, koulun ja työharjoittelun välillä ja sen lisäksi meillä on iso remontti kesken. Tietysti pahin pahoinvointi iski juuri maaliskuulle kun oli kaikkein kiireisintä ja työharjoittelussa piti tehdä kaikki näytöt. Jostain sitä vaan kaivoi sellaisen henkisen vitosvaihteen enkä yhtäkään päivää ollut  poissa mistään. Laitoin vaan aamuisin herätyskellon soimaan aikaisemmin jotta mulla oli aikaa syödä rauhassa ja odottaa että pahin aamupahoinvointi alkaa helpottaa. Olin todella uupunut, pää oli ihan puuroa enkä jaksanut keskittyä mihinkään, mutta sain kuitenkin kaikki asiat edes jotenkin hoidettua. Onneksi mun ei ole tarvinnut oksentaa kertaakaan, joten tiedän että moneen muuhun verrattuna pääsin helpolla. Voin vain kuvitella millaista helvettiä se olisi kun jo tämä 24/7 etova olo ja väsymys tuntuivat niin raskaalta.

Tänään on rv 13+2 ja toinen kolmannes on alkanut. Ensimmäisiä kuukausia leimasi pelko ja ahdistus, jotenkin ei vielä uskaltanut uskoa koko asiaa todeksi. Raskautta oli niin kovasti odotettu ja koko riskiajan pelkäsin että tämä onni otetaan meiltä pois. Nyt olo on fyysisesti ja psyykkisesti huomattavasti parempi ja olen oikeasti pystynyt jo vähän nauttimaan olostani. On ihanaa päästä jakamaan tätä matkaa teidän kanssa ja tarkoituksena olisikin tehdä tänne mahdollisimman paljon raskausaiheista sisältöä. Asiat unohtuu ajanmittaan niin helposti, että haluan tallettaa tänne mahdollisimman paljon muistoja näiltä ainutlaatuisilta kuukausilta. Mun Instagramissa @kristiiinalaakso pääset seurailemaan mun arkikuulumisia ihan reaaliajassa, tänne blogin puolelle kirjoittelen sitten pidempiä asiapitoisia tekstejä. Mukavaa uutta viikkoa, palaillaan taas pian! ♥

4

2020 - Mitä minulle kuuluu?

Heippa! Siitä onkin aikaa kun olen tänne viimeksi postannut. Oon oottanut sellaista fiilistä että mun tekisi mieli tänne blogiin taas kirjoittaa ja tänään tuntui tosi kivalta avata Blogger pitkästä aikaa! Kulunut vuosi on ollut tapahtumarikas, maaliskuussa 2019 aloitin työt eräässä tavaratalossa, mutta tajusin ettei kaupan ala tai muutkaan merkonomin hommat ole sitä mitä haluan tulevaisuudessa tehdä.

Kun nuorena peruskoulun jälkeen mietin mitä haluaisin alkaa opiskelemaan oli mun vaihtoehdot joko merkonomi tai lähihoitaja. Mielenterveys-ja päihdetyö kiinnosti, mutta en itse silloin voinut kovin hyvin, joten ajattelin ettei minusta vielä siihen olisi. Niinpä aloitin merkonomin opinnot ja se oli varmasti silloin ihan hyvä päätös.

Vaikka tykkäsin merkonomin opinnoista ja niihin hommiin työllistyinkin heti niin mua on jäänyt vaivaamaan se etten seurannut unelmaani tehdä mielenterveystyötä. Lähihoitajakoulu ei kuitenkaan enää tuntunut oikealta, koska olen enemmän kiinnostunut ihmisten henkisestä tukemisesta ja ohjaamisesta kuin fyysisestä hoitotyöstä. Tutkin erilaisia vaihtoehtoja kunnes törmäsin kasvatus-ja ohjausalan perustutkintoon. Syyskuussa päätin ottaa askeleen sitä kohti ja hain jatkuvan haun kautta opiskelemaan kyseistä linjaa. Minusta tulee nuoriso-ja yhteisöohjaaja ja aion suuntautua nimenomaan mielenterveystyöhön.

"Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon suorittaneena työskentelet erilaisissa kasvatus-, ohjaus-, suunnittelu- ja avustamistehtävissä. Valitusta osaamisalasta riippuen opinnot suuntautuvat joko lasten, nuorten tai aikuisten kanssa toimimiseen. Työssä tarvitaan positiivisuutta, luovuutta ja rohkeutta, hyviä vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaitoja sekä vastuullisuutta ja luotettavuutta. 

Nuoriso- ja yhteisöohjaajana ohjaat iältään ja taustaltaan erilaisia ihmisiä yksilöinä ja ryhmissä. Työssäsi voit hyödyntää omia kiinnostuksen kohteitasi, luovuuttasi sekä erityisosaamistasi mm. liikunnan, luonto- ja elämystoiminnan, kulttuurin, media- ja verkko-ohjauksen, nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden tai kädentaitojen alalta. Nuoriso- ja yhteisöohjaajana voit työskennellä esimerkiksi kunnallisen nuorisotyön, lastensuojelun, projektien, iltapäiväkerhotoiminnan, kohdennetun nuorisotyön, ikääntyvien ohjauksen ja toiminnan ohjaajan tehtävissä sekä erilaisissa kansalais- ja järjestötoiminnan tehtävissä. " Lähde*

Kävin valintahaastattelussa ja heti seuraavana päivänä sain viestin että tulin valituksi. Olen edelleen kaupassa töissä muutamana päivänä viikossa, lisäksi käyn koulussa ja opiskelen kotoa käsin. Tammikuussa mulla alkoi eka työharjoittelujakso, valitsin paikaksi aikuisten mielenterveyskuntoutujien päivätoiminnan. Se on ollut aivan valtavan palkitsevaa hommaa ja mielelläni tulevaisuudessa työllistyisin juuri tämäntyyppiseen työhön.

 

Kaiken muun lisäksi ollaan jatkettu meidän alakerran remonttia. Edellinen postaus onkin meidän olohuoneesta ja siitä sitten siirryttiin keittiöön/ruokailutilaan/eteiseen joka on yhtä suurta avointa tilaa. Alue on lähes kolminkertainen tuohon olohuoneeseen verrattuna joten tekemistä on ollut tosi paljon. Muutenkin kun remppaa tehdään kahdestaan töiden ja kaiken muun ohella niin hitaastihan se etenee, mutta varmasti nyt keväällä aletaan saada pikkuhiljaa valmista.

Mun arki on tällä hetkellä melkoista aikatauluttamista kun kalenteriin pitää mahduttaa koulu-ja työpäivät, työharjoittelu sekä riittävästi aikaa koulutehtävien tekemiseen kotona. Koska opiskelen monimuotona teen siis itsenäisesti kotona kaikki ne tehtävät joita päiväopiskelijat tekevät koululla. Mutta kaikki mitä me opiskellaan on hirmu kiinnostavaa, joten ainakaan vielä ei ole ollut mitään ongelmia saada kaikkea hoidettua ja arki rullaa jo hyvällä rutiinilla. Bloggaamista mulla on ollut kova ikävä, mutta aika ja energia ei vaan oo siihen riittänyt. Stressiä en asiasta halua ottaa koska tämä on mulle harrastus, mutta luonnoksissa pyörii sen verran monta postausta, että eiköhän minusta ala täällä taas enemmän kuulua! Instagram (@kristiiinalaakso) on se somekanava mitä eniten tulee tällä hetkellä käytettyä, joten jos mun kuulumiset reaaliajassa kiinnostaa niin mua kannattaa seurata sielläkin.  Kivaa uutta viikkoa! ♥

0