Järven rannalla

26 heinäkuuta 2016
Heippa! Eräänä kauniina kesäiltana lähdettiin Tonin kanssa käymään mun vanhempien vuokraamalla kesämökillä ja meillä oli tosi mukava reissu. Grillattiin, uitiin ja saunottiin, järvivesi oli kyllä jäätävän kylmää mutta se ei menoa haitannut, oli kiva myös päästä saunaan pitkästä aikaa kun sellaista ei täällä meidän uudessa kodissa vielä ole. Ollaan meidän perheenkesken oltu kesämökillä melkein joka vuosi ja parhaat lapsuusmuistoni sijoittuvat ehdottomasti Lappajärven rannalle. On ihanaa että meillä on tämä perinne edelleen vaikka en ole enää pariin vuoteen asunut kotona. 

Mun kiinanpystykorva Misty oli myös äidin ja isän mukana sillä se asuu heidän luonaan, oli ihanaa nähdä kuinka sekin nautti ulkona istuskelusta. Tämä postaus olkoon kuvapainotteinen, näihin kuviin tiivistyy hyvin meidän miniloma! 



Tonilla alkoi eilen taas työt kuukauden kesäloman jälkeen mikä herätti vähän siihen, että kyllä se syksy ja arki pikkuhiljaa lähestyy. Syksy on mun lempi vuodenaika, joten sen tuleminen tuntuu oikeastaan vaan mukavalta, mutta vielä hetken saa onneksi fiilistellä aurinkoisia päiviä! Olisi kiva kuulla miten te olette viettäneet kesää, ootteko olleet töissä vai vaan lomalla? Kivaa tiistaipäivää toivottaa Kristiina. 

2 kommenttia

  1. Ihania kuvia! Ja eieiei, vielä ei oo syksy, miulla on KESÄlomakin pitämättä! :D parin viikon päästä koittaa loma, ihanaa <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon, kiva kuulla että pidit niistä! Voi tosi mukavaa että pääset lomalle, toivotaan hyvää säätä! :)

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.