Short Bangs

21 toukokuuta 2015
Heippa! Myös minulle iski näin kesän lähestyessä tarve vähän uudistaa tukkaa ja nyt pitkän pähkäilyn jälkeen keksin mitä sille teen. Tämän kesän trendi tuntuu olevan tämä ns. long bob, eli olkapäille ulottuvat hiukset, mutta mä en ole ikinä tykännyt tuon mallisista hiuksista. Joko pitkät hiukset tai reippaasti lyhyet, tuo siltä väliltä-tukka ei vaan iske muhun yhtään.  Anyway,  hiuksiani en siis ainakaan halunnut lähteä lyhentämään ja punainen väri on mun tavaramerkki. Mä tahdoin tukkaan jonkun selkeän mallin, sillä nyt hiukset ovat vaan roikkuneet vapaasti kuinka sattuvat. Tänään aamulla sitten päätin leikata otsatukan, mutta paljon lyhyemmän kuin mitä mulla on yleensä ollut. Mä tykkään lopputuloksesta tosi paljon, mun kasvot tulee nyt esiin ihan eri tavalla kuin aiemmin. Mulla on tosin niin luonnonkiharat hiukset ja otsatukassa menee sellainen pyörre, että vaikka kuinka otsiksen leikkaa suoraksi, on se suoristusraudasta huolimatta joka aamu vähän erimuotoinen, hahah. 

Tykkäsin näistä kuvista niin paljon, että halusin ne osaksi blogini ulkoasua. Pahoittelen että banneri ja ulkoasu on nyt muttunut niin moneen kertaan, mutta mä vähän nyt etsin itseäni sen suhteen! :-D Toivottavasti ymmärrätte! Mä oon lähdössä tänään taas viikonlopuksi äidin ja isän luokse, päivät menee siellä pääasiassa pianoa soitellen kun sellaista ei mulla täällä omassa asunnossa ainakaan vielä ole. Sunnuntaina sitten palaan takasin omaan kotiin. Ootteko te laittaneet jo kesätukan kuntoon?

33 kommenttia

  1. Ihana sinä! Tuo otsatukka sopii sulle tosi hyvin ja nuo kuvat on kauniita.

    VastaaPoista
  2. Ihanasti sopii sulle tuo otsatukka! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana toi uus otsatukka! <3 sopii sulle kyllä tosi hyvin.
    Uskaltaisimpa itekkin muuttaa hiustyyliäni jotenkin kun en oikein tykkää tänhetkisestä :/

    Kivaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Rohkeasti vaan kokeilemaan uutta, mua ainakin uusi tukka piristää kovasti!:)

      Poista
  4. Vitsi et sopii hyvin toi otsis sulle! ❤️

    VastaaPoista
  5. Tosi nätti! Mä sainkin tästä inspiraation ja leikkasin omat ja tyttären hiukset, ekaa kertaa ikinä kumpaakin lajia. En ikinä ennen oo omia leikannu ja tyttären hiuksia ei ollu ikinä kukaan leikannu tätä ennen, jo oli kyllä aikakin ku kolme ja puolvuotias on likka.. :D Lopputulos molemmissa ihan ok :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla että tämä inspiroi sua hiusten laittoon!:D

      Poista
  6. Ihanat noi sun hiukset! Otsatukka sopii sulle ihan mielettömän hyvin.

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia oot super kaunis 😍

    VastaaPoista
  8. Sopii sulle aivan mahtavasti ! :) ♥

    VastaaPoista
  9. Tosi kaunis otsis, sopii hyvin :)

    VastaaPoista
  10. mun mielestä nää hiukset sopii sulle tosi nätisti! :)

    VastaaPoista
  11. oiiiii :) kaunis sinä, upea otsatuGGamus jne. pidä hauskaa pianoa soitellessa, ja muutenkin :3

    VastaaPoista
  12. En tiiä ketään kelle sopii noin suora ja lyhyt otsis tietysti sun lisäksi :D Upee, oot ku eri ihminen! Samoin se sivusiili sopi sulle älyttömän hyvin. Jotenkin kasvot tulee enmmän esiin kun muuten sullon niin pörrönen tukka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä tykkään itsekin tosi paljon ja oon tyytyväinen että leikkasin, vaikka vähän mietin että sopiiko se mulle vai ei :) Kiva että tykkäilet!

      Poista
  13. Voi vitsi miten ihana!! <3

    VastaaPoista
  14. Oih, omastakin mielestäni lyhyt otsatukka on kaikkein ihanin!
    Mä leikkasin todella lyhyen kesätukan ja palasin takaisin oranssiin väriin. :-)

    VastaaPoista
  15. vautsi, toi tukka sopii sulle mielettömän hyvin:)!

    VastaaPoista
  16. Ihan mielettömän ihana tukkamalli! Hyppelen itse lyhyellä pehkolla kohti kesää. Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  17. Vau sopii sulle tosi hyvin! :) mä itse menen leikkauttamaan hiukset kesäkuun alussa ja teettämään koekampauksen rippijuhliin. Vuosi kasvatettu nättiä kampausta varten, hahha! :D mä tykkään hirveästi niistä "siltä väliltä" hiuksista, esim. Julialla (ilonajulia) on ihan hirmu kivan pituset hiukset!

    VastaaPoista
  18. Aivan superhyvä toi otsis! Tuo kasvojasi uudella tavalla esille! :) Tykkään!

    VastaaPoista
  19. Tosi hienot hiukset! Sopii sulle hyvin :)

    VastaaPoista
  20. Wautsi, sopii sulle älyttömän hyvin!!! ❤

    Ois muuten kiva saada postaus, jossa kerrot miten sun vanhemmat suhtautui sun syömishäiriöön, sillä mulle tuli se neljä vuotta sitten, ja edelleen taistelen sitä vastaan, mutta mun vanhemmat on suhtautunu siihen mun mielestä niin huonosti kun vaan voi suhtautua!! Ne sanoo jatkuvasti päin naamaa vihaisesti, että mä olen sairas, ja että n ei tajua miten mä en ymmärrä syödä. Se ei ainakaan helpota yhtään tätä tilannetta. Ne ei tue mua yhtään, vaan haukkuu jne... :'(

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.