Innostuin yhtenä päivänä tutkimaan mitä kaikkea vanhaa tavaraa löytyy meidän ulkovarastosta ja kellarista ja löysin vaikka mitä aarteita joilla sisustin meidän kuistin! Meidän omakotitalo on rakennettu 60-luvulla ja ulkorakennuksesta löytyi paljon esineitä niiltä ajoilta, kuten vanhoja kukkaruukkuja, lasipurkkeja, puinen hylly ja pari peiliä. Vaikka muualla asunnossa halutaan remontoida koti uudemman näköiseksi niin minusta on kiva kunnioittaa talon historiaa ja vanhoja tavaroita edes yhden kuistin verran. Maalipinnat on kuluneet, lattia narisee ja lasipurkeissakin on säröjä, mutta se saa täällä näkyä. :)
Kuistin tarkoitus on olla eräänlainen kasvihuone, vaikka siellä ei ole lämmitystä niin huoneessa alkaa olla riittävän lämmintä sellaisille kukille ja kasveille joita ei ihan vielä voi ulos laittaa ja kyllä siellä erilaiset viherkasvitkin tuntuvat viihtyvän. Pääsiäisenä toin sisälle vähän pajunoksia ja nyt odottelen orvokkien ilmestymistä lähikauppaan.
Eteinen muuttui paljon yhdessä päivässä, mutta vieläkin se on vähän keskeneräinen, sillä ihan kaikkea tarvitsemaani ei kuitenkaan varastoista löytynyt. Esimerkiksi verhoja tai edes tankoja niille tuolla ei vielä ole, maton saisi uusia ja ostaa vielä vähän lisää kukkaruukkuja istutuksia varten. Niin ja tietysti paljon niitä kukkia! :)
Tänään sain herätä ihanaan auringonpaisteeseen, kaikkien lumisateiden jälkeen tuli pitkästä aikaa keväinen fiilis! Nurmikko alkaa olla paikka paikoin jo niin kuivaa, että haravoinnitkin pääsee jo aloittamaan tällä viikolla oikein kunnolla. Portaille on jäänyt syksystä vielä pari ruukullista kulahtaneita kanervia, ja tänään olisi tarkoitus vielä tyhjätä kaikki ruukut ja muutenkin siivota ulkoportaat kevätkukkien tuloa varten. Täytyy nyt vaan pitää peukut pystyssä ettei enää mikään takatalvi iskisi ja pilaisi suunnitelmiani! Mitäs tykkäätte meidän kuistista tai ylipäätään vanhoilla tavaroilla sisustamisesta? Kivaa uutta viikkoa toivottaa Kristiina! ♥
Voi kuinka suloisen näköinen kuisti teillä! Tykkään tosi paljon vanhojen tavaroiden hyödyntämisestä sisustuksessa, niistä tulee ihan omanlainen ja persoonallinen tunnelmansa :)
VastaaPoistaKiitos kovasti, mukava kuulla että tykkäät! Mä oon sun kanssa kyllä ihan samaa mieltä siitä että vanhat tavarat tuovat sellaista persoonallisuutta ja tunnelmaa! :)
PoistaUpea kuisti<3 Vanhoja tavaroita on mahtavaa hyötykäyttää uudelleen:)
VastaaPoistaKiitos paljon, joo niin kyllä tosiaan on! :)
PoistaSuloinen kuisti, sisustuspostauksia lisää! (:
VastaaPoistaKiitos, niitä on varmasti tulossa! ;)
Poista