Unelma Itsestä - 2. kuukausi ( Itsetunto, Rutiinit ja Lepo )

30 lokakuuta 2017
Heippa! Unelma Itsestä-valmennuksen toinen kuukausi alkaa olla takanapäin ja on taas aika kirjoittaa yhteenveto kuluneesta kuukaudesta. Kun ensimmäinen kuukausi meni pääosin toimivan treenisuunnitelman ja ruokavalion luomiseen niin nyt toisen kuukauden aikana puhuttiin levon merkityksestä, rutiineista sekä itsetunnosta.

Hyvinvointi ja omien tavoitteiden saavuttaminen vaatii itsellemme sopivat rutiinit ja niitä pohdittiin viidennellä viikolla. Millaisia asioita pitää sisällään hyvä päivä ja mitkä arkiset rutiinit ovat sellaisia, jotka tukevat hyvinvointia ja tavoitteisiin pääsyä?

unelma

Mun mielestä onnistunut päivä on sellainen että olen hyvälla tahdilla ja energialla saanut päivän työt tehtyä, blogihommat valmiiksi ja kotityöt hoidettua mieluiten jo hyvissä ajoin päivällä että illalla jää vapaa-aikaa itselle ja parisuhteelle. Jotta energiaa riittää koko päiväksi täytyy takana olla hyvät yöunet, muistaa syödä tasaisin väliajoin ja järjestää aikaa liikunnalle. Mun töistä ei tulisi mitään ellen välillä kävisin koiran kanssa ulkona, mieli virkistyy ja ajatukset kulkee niin paljon paremmin kun saa välillä vähän raikasta ulkoilmaa. Hyvä päivä alkaa hyvällä aamulla mikä sisältää lenkin koiran kanssa, kunnollisen aamupalan, kupin kahvia ja päivän uutisten selaamisen. Siitä on sitten hyvä siirtyä työhuoneeseen tietokoneen ääreen hoitamaan päivän töitä.

Viikolla 6 pohdimme omaa itsetuntoamme mikä on mun mielestä aiheena tosi kiinnostava, siihen vaikuttaa niin moni asia. Kun luin aiheeseen liittyvien tehtävien vastauksia kahden vuoden takaa oli todella upeaa huomata se miten paljon mun itsetunto ja omanarvon tunne on vahvistunut parin vuoden aikana, ajattelen itsestäni tänä päivänä niin paljon positiivisemmin kuin ennen. Uskon, että terapialla on ollut tähän suuri vaikutus, siellä olen oppinut tuntemaan paremmin itseni ja omat vahvuuteni enkä enää ole se epävarma itsensä kanssa täysin hukassa oleva teinityttö mitä vielä muutama vuosi sitten. Olen aikuistunut ja saanut käännettyä kokemani ikävät asiat vahvuudeksi. Työkirjan tehtäviä oli nyt mielenkiintoista tehdä uudestaan.

Avain pysyvään hyvään oloon on saada hyvä tunne mukaan tekemiseen alusta saakka ja tämän asian oivaltaminen on ollut mulle avainasemassa tässä projektissa. Syömishäiriöön liittyvät laihdutuskuurit mitä mulla on menneinä vuosina ollut ovat heti ensimmäisestä päivästä lähtien olleet itsensä kiduttamista liian vähäisellä ravinnolla ja liialla liikunnalla, levätä ei saanut ja pian koko elämä alkaa pyöriä sairaalloisen laihdutuksen ympärillä, ei siis ihme ettei sellainen pidemmän päälle toimi. Kun liikkeelle lähteekin rakkaudesta itseään kohtaan voidaan pysyvä hyvä olo oikeasti saavuttaa, liikutaan ja syödään terveellisesti koska halutaan pitää itsestämme huolta. Kun tänään annan itselleni vain parasta huomenna kehossani on entistä parempi olla ja näin kehitystä alkaa tapahtua positiivisuuden kautta. Kaiken tekemisen suhteen täytyy löytää rentous ja tasapaino, silloin tekeminen voi jatkua pidempään.

Viikolla 8 pidettiin lepoviikko ja mietittiin mitkä asiat arjessa lisäävät rentoutta. Miten luoda lisää kiirettömyyttä omaan päivään? Mä olen aina aamuisin kaikista tehokkaimmillani, joten pyrin hoitamaan kaikki päivän työt mahdollisimman aikaisin, jotta sitten illalla kun alkaa väsyttää eikä keskittyminen ole enää parhaimmillaan voin rentoutua hyvillä mielin. Itseäni rentouttaa parhaiten lämmin suihku tai sauna jonka jälkeen istun sohvalle katsomaan telkkaria tai lukemaan tabletilta blogeja. Ostin putkirullan ja se on ollut kyllä loistava hankinta, mulla on tapana Netflixin ääressä istahtaa matolle ja lempeästi rullailla kroppa läpi. Sen jälkeen on ihanaa alkaa nukkumaan kun keho tuntuu rennolta ja lämpimältä. Myös painon pudottaminen ja tuloksekas treenaaminen onnistuvat parhaiten levänneenä ja rentoutuneen kehon kanssa joten muistathan pitää siitä huolta!

Levänneenä ja hyvillä mielin aloitan kolmannen valmennuskuukauden jossa käsitellään mm. omia vahvuuksia, ihmissuhteita ja ajankäyttöä! Näistä lisää sitten ensi kuussa, oikein kivaa uutta viikkoa! 

*Postaus toteutettu yhteistyössä Unelma Itsestä-valmennuksen kanssa.

Ei kommentteja

Sisällön tarjoaa Blogger.