TÄLLÄ VIIKOLLA...

12 maaliskuuta 2018
kimppukimppu2
kimppu3

Maanantai

Maanantaina ei ole ripsiasiakkaita, joten saan kotitoimistolla keskittyä muiden asioiden hoitamiseen. Kirjoitan muutaman keskeneräisen blogipostauksen valmiiksi, editoin videota ja odottelen tekstaria Postilta että saisin hakea meidän makkarin taulut, jotka Desenio lähetti. Kun Toni tulee töistä kotiin niin aletaan laittamaan tauluja seinälle. 

Tiistai

Ensimmäinen ripsiasiakas on heti aamulla klo 9, teen uudet volyymiripset. Siirryin hiljattain toiseen työtilaan minkä sisustaminen on vielä pahasti kesken ja kun asiakas lähtee niin alan laittamaan tuomiani tavaroita paikoilleen ja järjestelemään hyllyjä. Töiden jälkeen yritän vielä ehtiä ottaamaan ulkona asukuvia ennenkuin tulee pimeä. 

Keskiviikko

Mulla on eräs tapaaminen Seinäjoella, jonka jälkeen käyn vähän kiertämässä kauppoja ja iltapäiväksi suuntaan takaisin töihin. Mulla menee todennäköisesti aika myöhään, mutta haluaisin saada vielä illalla editoitua maanantaina aloittamani videon valmiiksi. 

Torstai

Tavallinen työpäivä, päivällä teen ripsiä ja illalla hommia koneella. Otan kuvia, vastailen sähköposteihin ja kirjoitan erästä yhteistyöpostausta. 

Perjantai

Perjantai näyttää vielä tyhjältä kun tätä postausta kirjoitan, mutta tuskinpa kovin kauaa. Äiti lähtee reissuun ja lupasin pitää huolen hänen kissoistaan, joten ne pitää käydä ruokkimassa ja samalla käyn pankissa hoitamassa pari asiaa.

Lauantai

Olen usein lauantaisinkin tekemässä ripsiä, mutta jos en niinkuin tällä viikolla niin lauantait on mulle sellaisia tehokkaita kotipäiviä jolloin hoidan kaikki sellaiset asiat pois alta mitä en viikolla kerinnyt tekemään. Silloin on usein myös siivouspäivä ja käyn tekemässä ruokaostokset. 

Sunnuntai

Sunnuntait on mulle aina vapaapäiviä jolloin on lupa olla tekemättä töitä. Nukun pitkään, katson Netflixiä, teen hyvää ruokaa ja ulkoilen koiran kanssa. Yleensä myös vietetään Tonin kanssa aikaa yhdessä kun arkisin molemmilla on omat menonsa ja nähdään vain illalla kun aletaan nukkumaan. Jos on inspiraatiota niin otan kuvia ja kirjoitan vähän, mutta sunnuntaisin en ota siitä stressiä. Tämä viikko on muutenkin vähän tavallista rauhallisempi kuin yleensä mikä on oikein kivaa vaihtelua sille että tavallisesti jokainen päivä on tarkkaan aikataulutettu aamusta iltaan. 

Kivaa uutta viikkoa! 

2 kommenttia

  1. Kuulostaa touhukkaalta viikolta, mutta samalla jää kivasti vapaa-aikaa :) Rentoa ja tasapainoista!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Joo tää viikko on töiden osalta huomattavasti rauhallisempi kuin normaalisti, mutta rennommat viikot tekee hyvää välillä niin jaksaa sitten taas ne kiireisemmätkin! :)

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.